Suomi 100-vuotias - tennistä pelattin ensimmäisen kerran maassamme 136 vuotta sitten

Lähellä itsenäistymisaikaa kilpaurheilu oli tärkeää sekä kansallistunnon kohottamisen että maamme tunnettavuuden lisäämisen vuoksi. Lehdistön myöhemmin kehittämän sanonnan mukaan Suomi juostiin maailmankartalle Tukholman kesäolympialaisissa v. 1912. Tukholman kymppitonnin finaali juostiin 40 asteen helteessä. Melkein koko porukka uupui kesken matkan, ja loppuun juoksi vain 5 kilpailijaa. Kovaa aloittaneen Kolehmaisen oli juoksun loppupuolella pidäteltävä vauhtia, koska seuraavana päivänä oli juostava 5000 metriä kahteen kertaan, karsinnoissa ja finaalissa. Kolehmainen otti toisen kullan tiukassa kaksintaistelussa Ranskan Jean Bounia vastaan. Kolmannen kultansa "lentävä suomalainen" nappasi maastojuoksussa ; hän vilkutteli yleisölle ollen maaliin tullessaan muita puolikierrosta edellä. Itsenäistymisen jälkeen 1920- luvulla legendaarinen Paavo Nurmi piti Suomea otsikoissa. Urheilu ja liikunta olivat myös tärkeää ajanvietettä itsenäistymisen alkuaikoína. Tietysti kunto nousi ja mieli pysyi virkeänä.Sen ajan yhteiskunta piti kaikki ainakin kohtuullisessa fyysisessä kunnossa. Myöhemminkin monissa lajeissa on saatu Suomeen mainetta ja kunniaa. Suomi on jo ollut tällöin muutenkin tunnettu, mutta koskaan Suomi- tietoutta ei ole liikaa. Tästä linkistä saat urheilu-uutisia Suomesta v. 1917 - 2017.

Lontoossa pelattiin ensimmäisestä Wimbledon-voitosta v. 1877. Suomeen peli rantautui neljä vuotta myöhemmin v. 1881, joten peliä on pelattu Suomessa jo 136 vuotta. Ensimmäiset tenniksen säännöt Suomessa julkaistiin Porissa v. 1884. Avoimet kisat tiedetään järjestetyn Turussa Samppalinnan urheilukentän vihkiäisissä 1.10.1893. Seuratoiminta käynnistyi Viipurissa, kun maaliskuussa v. 1898 perustettiin Wiborgs lawntennisklubb. Uuden vuosisadan puolella v.1903 perustettiin Turussa Åbo Lawn-tennis Klubb, ja pari vuotta myöhemmin pelattiin Hangossa jo kansallisia kisoja. Molemmat seurat ja Hangon kisat jatkavat toimintaansa edelleenkin. Ensimmäisiksi kansainvälisiksi kisoiksi Suomessa lasketaan Turussa syyskuussa 1906 järjestetty turnaus, jossa oli yksi kilpailija Ruotsista. 1908 Viipurin kisoissa oli sitten jo brittejä ja ruotsalaisiakin. Sulkapallolla on pitkä esihistoria, mutta lopullisen versionsa peli sai Englannissa 1901. Tälllöin myös kenttäkin sai lopullisen muotonsa ja mittansa. Suomeen sulkapallo rantautui  Tanskan ja Ruotsin kautta v. 1944. Lajia on siis tahkottu Suomessa 73 vuotta.

2000-luvulla tenniksen näkyvyys on ollut hyvällä tasolla. Jarkko Nieminen lopetti viime kauteen komean uransa. Tämä Suomen tenniksen suurlähettiläs piti maatamme hienosti tenniskartalla. Ehkä hän on yksi maamme tunnetuimmista urheilijoista maailmalla kautta aikojen. Hänen fiksu käyttäymisensä teki myös vaikutuksen. Henri Kontinen on ensimmäinen suomalainen grand slam - voittaja, kylläkin sekanelinpelissä, mutta loistava saavutus Kontiselta.  ATP-finaaliturnauksen hän voitti yhdessä  John Peersin kanssa. Hän jatkaa uraansa varmaan vielä pitkään eli ilonhetkiä on tulossa todennäköisesti lisää. Toivotaan, että Henri pärjää hyvin Vuoden Urheilija - äänestyksessä.

Ylivieskan Tennisseura piti neljät kansalliset tenniskilpailut viime vuonna. Sarjatennistä pelattiin sekä hallissa että ulkona. YlTe:n sulkapallojaosto järjesti yhdet kansalliset sekä yhdet aluekilpailut. YlTe:n sulkapallopelaajat ovat aktiivisesti osalistuneet eri seurojen järjestämiin kilpailuihin. Nuorten tennisvalmennus alkoi marraskuussa 2016 jatkuen huhtikuun 2017 loppuun. Ryhmiä on neljä. Yhteensä treeneissä käy 18 tulevaisuudenlupausta. Valmentajana toimii Pauli Puurula . Sulkapallossa naperosulis on pyörinyt aktiivisesti lauantaisin Jokirannan koululla.

Firmaliiga nelinpeliturnaus otellaan sunnuntaina 9.4. Kansalliset Huhtihulinat mitellään  21. - 23.4. Kesäkisat aloittava 2-p -turnaus pidetään la 10. 6. Ylivieskan Tennisseuran kesäkansalliset ovat 21. - 23.7. ja omat mestaruuskisat 4. - 17. 9. Lisäksi kesän aikana voidaan otella kaksari - ja neluriturnaus. Kansalliset Marrasmatsit taituroidaan marraskuun puolivälissä. Kinkkuturnaus on su 17.12. YlTe osallistuu ulkosarjatennikseen. Valmennus- ja kurssitoimintaa tehostetaan. Sulkapallosta järjestetään yhdet kansalliset ja yhdet aluekilpailut. Lisäksi on omia seuran sisäisiä kisoja. Sulisjunnutoimintaa pyritään laajentamaan.

Urheilupuiston kentällä 1 sekä Suvannon kentällä voivat tennisseuran jäsenet pelata ilmaiseksi. Varaukset tehdään omilla sivuillamme kohdasta "Kentät ". Varaustunnukset YlTe:n jäsen saa Heikki Vainiotalolta. Näiden kenttien avaimet saat Antti Helmiseltä tai Heikki Vainiotalolta. Avaimen teettämismaksu on 9 €. Muistathan harjata ja kastella kentän käytön jälkeen! Kentät 2 ja 3 varataan Rose Grilliltä ja Salaattibaarista (ent. Stoppi-Grilli) puh 08 - 420 042. Hinta 10 €/tunti/kenttä. Sisäkenttiä voi kysyä Liikuntakeskuksesta, puh 044 - 4294 471 tai 044 - 4294 472. Sulkapallovuorot tulevat olemaan pääsääntöisesti Jokirannan koululla ja ne ovat jäsenille ilmaisia. Maksullisia kenttiä löytyy Liikuntakeskuksesta. Jäsenmaksu oikeuttaa sulkapalloilijat ilmaiseen tenniksen pelaamiseen kesällä. Samoin tenniksen jäsenmaksun maksaneet voivat käydä seuran sulkapallovuoroilla.

Jäsenmaksut ovat v. 2017 10 € alle 16-v, 45 € aikuiset ja perheet 70 €. Tennisseuran tilinumero on OP FI89 5534 0520 1205 06. Ole hyvä ja maksa jäsenmaksusi 31.3. mennessä. Liitä maksuusi myös yhteystietosi. Jäsenenä  ilmaisen pelimahdollisuuden kesällä. Ennen jäsenille lähetetty Tennislehti on nyt kaikkien nähtävillä netissä. Lisäksi saat seuraavat alennukset Pyöräpiste Vaarapurolta: tennikseen liittyvät tarvikkeet -20 %, muut urheiluvälineet -15 % ja polkupyörät -10 %. Alennukset eivät koske tarjous- eivätkä alennustuotteita. Sulkapalloilijoille jäsenmaksut ovat samat. Maksaessasi jäsenmaksua kirjoita viestikenttään sulkapallo sekä yhteystietosi.

Laitetaan jalat liikkeelle kentillä !

YLIVIESKAN TENNISSEURA RY www.ylte.net

YlTe pj. Antti H. 040-596 5314, siht. Heikki V. 040-589 2539, rah.hoit. Kyösti R.  040-543 1915, Tero Pökkylä, sulkapallo, 050-3796461